Sisustussuunnittelija kertoo tarinaa tilassa.
Jokaisella kodilla, tilalla ja rakennuksella on tarinansa. Sisustus voi lähteä liikkeelle yhdestä esineestä ja kulkea läpi koko tilan tai tulla esiin yhtenäisenä teemana. Yrityksen tai yhteisön sisustuksessa tarinalla on vielä suurempi merkitys. Silloin sisustuksella vahvistetaan ja tuetaan yrityksen brändielementtejä, kuten logoa ja haluttua värimaailmaa, mutta myös yrityksen arvoja, historiaa ja liikeideaa.
Sisusta ammattilaisen avulla. Toimialueena koko Satakunta, Pori ja Rauma.
Hyvälläkään tarinalla ei ole merkitystä, jos se on kerrottu huonosti. Sisustussuunnittelijana haluan aidosti ymmärtää asiakastani, jotta voimme yhteistyössä sisustaa kauniita, kestäviä ja käytännöllisiä tiloja. Mikä on sinun tarinasi?
Sisustussuunnittelijan tarina
Saan inspiraationi suunnitteluun itse tilasta, ihmisistä ja tarinoista. 15-vuotisen urani aikana olen suunnitellut satoja koteja, kesäasuntoja ja julkisia tiloja Satakunnassa Pori ja Rauma -alueilla. Ne kaikki ovat olleet erilaisia ja asiakkaansa näköisiä. Yhteistä kohteille on kuitenkin esteettisyys, käytännöllisyys ja kestävyys.
Vahvuuksiani sisustussuunnittelijana ovat kokemus ja vahva ammattitaito. Olen tiimipelaaja ja kanssani on mutkatonta tehdä yhteistyötä. Sisustussuunnittelijana haluan aidosti ymmärtää asiakastani ja kunnioittaa hänen toiveitaan. Näin saavutetaan kestävä ja hyvä lopputulos – yhdessä suunnitellen. Uudelleen yhteyttä ottava asiakas on varma merkki onnistumisesta!
Ota yhteyttä. Sovitaan tapaaminen.
Sisustussuunnittelija SI

